Sauberin kuljettajan Pascal Wehrleinin ympärillä on kulkenut paljon huhuja, että hän saattaa jäädä ilman tallipaikkaa ensi kaudelle.

Sauber solmi uuden sopimuksen moottoreista Ferrarin kanssa, joten Mercedeksen kuljettajaohjelmaan kuuluvan Wehrleinin paikka saattaa olla sveitsiläistallissa liipaisimella.

Wehrlein on omasta mielestään tehnyt kaikkensa pitääkseen paikkansa.

– Olen tuonut kaikki viisi pistettä, Wehrlein muistutti saksalaisen Blindin haastattelussa.

– Aika-ajoissa olen voittanut kahdeksan kertaa Ericssonin kahta vastaan, hän jatkoi tilastoilla.

Saksalaisen mukaan paljoa enempää hän ei voi tehdä.

– Mitä muuta voin enää tehdä? Wehrlein mietti.

Lähde: The Drive