F1:n MM-sarjassa kesätauolla kuudetta paikkaa miehittävän Max Verstappenin kuluva kausi on ollut täynnä haasteita. Peräti viisi kertaa keskeyttänyt hollantilainen on sarjassa kyseisellä sijalla 67 pisteellään.

Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner kertoo motorsportweek.comille, että Verstappen on käsitellyt alkukauden pettymystä ”uskomattoman hyvin”. Hollantilainen lähtee loppukauteen taistelumielellä.

Kauden neljässä ensimmäisessä kisassa 35 pistettä kerännyt Verstappen aloitti hyvin, mutta sen jälkeen asiat alkoivat mennä pieleen.

Seuraavan viiden kisan pistesaldo oli vaisu kymmenen, ja samaan aikaan tallikaveri Daniel Ricciardo nousi jokaisessa kisassa palkintokorokkeelle, vieden jopa voiton Azerbaidzhanissa.

– Hän on käsitellyt vaikeudet uskomattoman hyvin, ja olen varma, että kesätauon jälkeen hän on kauden loppupuoliskolla vahva, Horner sanoo sivustolle.

Esimerkiksi kesä-heinäkuun peräkkäiset kisat kertovat hollantilaisen karmeasta epäonnesta.

Neljäntenä ajaneen Verstappenin auto hajosi Azerbaidzhanissa, Kanadassa hän puolestaan keskeytti kakkossijalta niin ikään teknisen vian takia. Itävallassa kisa jäi kesken jo ensimmäisellä kierroksella kytkinvian takia.

Omiinsa uskova tallipäällikkö Horner näkee myös, että Verstappen on edelleen vaikeuksista huolimatta nopea kuski.

– Montrealissa ja Bakussa hän olisi varmasti kyennyt palkintokorokkeelle.

Kausi jatkuu elokuun lopulla Belgiassa.