Vuoden 2016 maailmanmestari Nico Rosberg on myöntänyt, että hän on yllättynyt Fernando Alonson osoittamasta motivaatiosta, vaikka viime vuodet ovatkin olleet espanjalaiselle hankalia.

Honda on epäonnistunut nopean ja luotettavan moottorin tuottamisessa viime vuosina, f1today.net muistuttaa.

Alonso on kerännyt tällä ainoastaan kymmenen pistettä, jotka oikeuttavat kuskien MM-pisteissä 15:nteen sijaan. Kymmenen parhaan joukkoon hän on yltänyt kahdessa kisassa.

Rosberg myöntääkin, ettei hänellä olisi samanlaista henkistä vahvuutta kuin Alonsolla.

– Noiden vuosien jälkeen, kun taistelin maailmanmestaruudesta, en olisi voinut tehdä noin. Minulta puuttuisi motivaatio, Rosberg sanoi sivuston mukaan AutoBildille.

Alonson mestaruuksista on jo tovi vierähtänyt. Espanjalainen voitti maailmanmestaruudet kausina 2005 ja 2006.