Renault-kuljettaja Jolyon Palmer ei ole tyytyväinen FIA:n ratkaisuun tuoda halo-turvakaari F1-autoihin ensi kaudeksi.

Palmer itse näki itse aivan lähietäisyydeltä, kun Formula 2 -kilpailussa rengas sinkoutui Henry Surteesin päähän vuonna 2009. Tämäkään ei saa Palmeria kannattamaa halo-turvakaarta autoihin.

– Olin auton verran Henryn edellä ja näin livenä, kun rengas osui häntä. Sillä hetkellä en edes tajunnut, että sellaista voisi tapahtua, hän sanoi F1todayn mukaan.

– Olin nuori ja naiivi kuljettaja. Kun se tapahtui, se yllätti, että moottoriurheilussa on oikeasti vaarojakin. Olen kuitenkin kantanut sitä mukanani urallani kahdeksan vuotta, enkä ole ollut huolissani siitä ollenkaan, vaikka se onnettomuus ei olisi voinut tapahtua yhtään lähempänä minua.

Palmerin mukaan ongelmat eivät yhtä suuria F1:ssä kuin esimerkiksi IndyCarissa tai F2:ssa.

– Mielestäni ongelmat silloin F2:ssa ja IndyCarissa Justinin (Wilson) onnettomuuden kanssa, eivät ole samanlaisia kuin Formula 1:ssä, jossa turva-alueet ovat valtavat. En jätä huomioimatta riskiä, koska joka kerta mukana on pieni riski, mutta ette voi vain asettaa kuplaa kuljettajien ympärille. Aina tulee olemaan joitain ongelmia.