Renaultin Jolyon Palmer koki täydellisen nöyryytyksen sunnuntaina Britannian GP:ssä jouduttuaan keskeyttämään jo lämmittelykierroksella.

Palmer olisi startannut kilpailuun ruudusta 11. Auton hydrauliikassa oli Palmerin mukaan vikaa ja hän ajautui lämmittelykierroksella ulos hitaassa vauhdissa. Palmer on muutenkin ajanut alle kaiken arvostelun pitkin kautta, eikä hän tule suurella todennäköisyydellä jatkamaan Renaultilla kauden jälkeen.

Tallikaveri Nico Hülkenberg ajoi Silverstonessa kuudenneksi ja on kerännyt 26 MM-pistettä, Palmer on edelleen nollilla.

– Todella turhauttavaa, kun ei pääse edes starttaamaan. Meillä oli hydraulinen vuoto autossa. Lähtöpaikkani oli ihan hyvä, joten ottaa raskaasti päähän, Palmer sanoi GP Updaten mukaan.

– Olisin päässyt hyvistä asemista kisaan uusilla renkailla ja autolla, joka on nopea. Kaikki näytti oikein hyvältä, meillä oli parikin vaihtoehtoista taktiikkaa laadittuna.

– Automme paranee koko ajan. Se on vain saatava luotettavammaksi.

Renaultin toimitusjohtaja Cyril Abiteboul pyysi palmerilta anteeksi sunnuntain tapahtumia.

– Meidän on pyydettävä Jolyonilta anteeksi. Viimeinkin hän sai hyvän lähtöruudun kilpailuun ja me kaikki odotimme häneltä pistesijaa. Hän olisi lähes varmasti ollut pisteillä, ellei autoomme olisi tullut vikaa, Abiteboul harmitteli.