Jolyon Palmerin kausi Renaultin ratissa on ollut karmaisevan kehno. Hän on jäänyt tyystin tallikaverinsa Nico Hülkenbergin jalkoihin.

Viikonloppuna on edessä kauden yhdeksäs kilpailu Itävallassa, mutta Palmerin MM-pistetili näyttää yhä nollaa; vauhtia ei ole tahtonut löytyä sen paremmin aika-ajoihin kuin kilpailuihinkaan.

Moni on uumoillut jopa potkuja brittikuljettajalle, mutta eilen hän sai tiimin johdolta luottamuslauseen, kun Renaultin johtaja Cyril Abiteboul sanoi luottavansa yhä Palmerin kykyihin ajaa pisteille.

– Bakun viikonlopusta ei kyllä jäänyt oikein mitään sanottavaa tai muisteltavaa. Kisa oli ihan hullu ja sitä oli hauska katsoa, mutta vielä hauskempi olisi ollut olla mukana. Siellä olisi ollut pisteitä tarjolla, sanoo jo kierroksella seitsemän tekniseen vikaan Bakussa keskeyttänyt Palmer.

– Teemme kaikkemme, että Itävallassa asiat olisivat ihan toisin. Tavoite on sama joka kerta, ajaa pisteille.

Vuosi sitten Palmer lähti Itävallassa ruudusta 19, mutta nousi sijalle 12 ohittaen myös silloisen tallikaverinsa Kevin Magnussenin.

– Onnistuin silloin nousemaan takarivistä hienosti. Silloin ei olisi tarvittu kuin ripaus tuuria niin olisin ollut pisteillä.

Red Bull Ring on Palmerille mieluinen rata.

– Olen aina tykännyt tästä radasta. Viime vuoden hyvä kisa antaa itseluottamusta ja pohjaa hyvään tulokseen nytkin. Mutta meidän on saatava epäonnemme kääntymään. Tässä on pari kilpailua aikaa ennen kesätaukoa, meidän on aloitettava tuloksen tekeminen juuri täältä, Palmer visioi.