Keskustelu F1-sarjan kahden kriisipesäkkeen, Sauberin ja Hondan, ympärillä on käynyt viime viikkoina kuumana. SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salo nostaa sveitsiläistallin tulevaisuudesta esiin asian, jota muut eivät ole juurikaan tulleet ajatelleeksi.

F1-sarjan tyvipäähän romahtaneen Sauberin pakka on täysin sekaisin. Vielä alkukaudesta tallin tulevaisuus näytti tallin julkaistua siirtyvänsä Hondan asiakkaaksi kaudeksi 2018. Sopimuksen myötä sveitsiläistallille luvattiin käyttöön potentiaalia omaavat moottorit ilmaiseksi nykyisten vuoden vanhojen ja kalliiden Ferrarin voimanlähteiden sijaan.

Kauden edetessä asiat ottivat kuitenkin käännöksen huonompaan suuntaan. Ensiksi tallipäällikkö Monisha Kaltenborn sai tylysti potkut epäselvissä olosuhteissa, ja pian ilmoille virisivät myös huhut Honda-diilin kariutumisesta.

Sauberin tilanne on edelleen täynnä kysymysmerkkejä, mutta viitteitä paremmasta tulevaisuudesta saatiin tallin ilmoitettua pestanneensa Frederic Vasseurin uudeksi tallipäällikökseen. Kokenut ranskalainen toimi aiemmin vuosia Renault’n johtotehtävissä.

Sauberin ja Hondan tulevaisuus on edelleen epäselvä. Salo nostaa kuitenkin esille Vasseurin aiemmat kontaktit.

– Hänellä on suhteet kunnossa Renaultiin. En näkisi minään yllätyksenä, jos Sauber käyttäisikin ranskalaismoottoreita ensi kaudella, Salo yllättää.

Salo ottaa myös kantaa viliin huhuun, jonka mukaan Honda vetäytyisi pariksi vuodeksi kulisseihin kehittämään voimanlähdettään, antaen täksi aikaa McLarenilla mahdollisuuden käyttää toisen merkin moottoreita.

– Kuulostaisi todella oudolta vedolta. Honda olisi varmasti toiminut noin jo aiemmin, jos tuo vaihtoehto olisi mielessä. En myöskään usko, että kaikki McLarenin ongelmat johtuvat vain Hondasta. Tallin sisällä on kuohunut paljon esimerkiksi valtataistelujen myötä, eikä se ole voinut olla vaikuttamatta tallin vireeseen, Salo pohtii.