Valtteri Bottas oli Britannian GP:n toinen. Suomalainen teki upean nousun kilpailussa neljännestä ruudusta.

Hän oli vielä vajaa kymmenen kierrosta ennen maalia neljäntenä Sebastian Vettelin takana. Bottas ohitti Vettelin ja toiseksi viimeisellä kierroksella hän pääsi Kimi Räikkösen ohi, kun hän kärsi rengasrikon.

– Se ei todellakaan ollut helppoa lähteä yhdeksännestä ruudusta, mutta tiimillä oli aivan ehdottoman loistava strategia, Bottas sanoi palkintokorokehaastattelussa.

Bottas kertoi tehneensä vain töitä koko kisan ajan ja kiitteli onneaan, koska Räikkösen auton rengas rikkoutui lopussa.

– Painoin vain menemään ja lopussa Kimin rengasrikko oli aika onnekas tapahtuma meille.