Tulevana viikonloppuna F1-sirkus siirtyy Unkarin Budapestiin.

Hondan valmistamilla moottoreilla ajava McLaren on tällä kaudella alisuorittanut pahasti ja lähtee nälkäisenä Unkariin metsästämään pistesijoja.

Honda-johtaja Yusuke Hasegawa uskoo, että tallilla on mahdollisuus yltää kauden parhaimpaan tulokseensa Unkarissa.

– Hungaroring on ainutlaatuinen ja vaiheikas rata. Uskon, että se on paras mahdollisuutemme tällä kaudella. Ohittaminen radalla on todella hankalaa, joten meidän pitää olla heti aika-ajoissa parhaimmillamme, Hasegawa kertoi F1i.comin mukaan.

– Tiedämme, että pystymme ajaa hyvän tuloksen tämän tyyppisellä radalla. Tavoitteemme on ajaa aika-ajojen viimeisessä osiossa ja saada sitä kautta hyvät lähtökohdat itse kisaan.

McLaren-Hondan kuljettajille Fernando Alonsolla ja Stoffel Vandoornella on mieluisia kokemuksia Hungaroringin radasta.

– Alonso voitti täällä ensimmäisen F1-kisansa ja Vandoorne voitti täällä viime kaudella F2:set. Automme ovat loistavissa käsissä.