Felipe Massaa Unkarin GP:ssä paikannut Paul di Resta joutui keskeyttämään kilpailun loppujen lopuksi öljyvuodon takia. Brittikuski ei myöskään ollut tyytyväinen omaan vauhtiinsa.

Di Resta hyppäsi Williamsin rattiin aika-ajoon ilman, että ajoi ollenkaan vapaissa harjoituksissa. Hän oli yhdeksästoista aika-ajossa ja myös kilpailussa vauhti oli kadoksissa.

– Ei se ihan niin kauheaa ollut kuin ajattelin, mutta ehkä minun olisi pitänyt ajaa vähän nopeampaa, di Resta sanoi Sky Sportsille.

Keskeytys jäi harmittamaan miestä, vaikka sillä ei varsinaisesti tuloksellisesti ollut merkitystä.

– Olisin paljon mieluummin päässyt kisan loppuun asti, mutta meillä oli tuore moottori tälle viikonlopulle ja he eivät halunneet ottaa moottorirangaistuksia vain sen takia.