Carlos Sainz myönsi yllättyneensä, että hän pääsi mukaan aika-ajojen viimeiseen osioon lauantaina. Toro Rossojen vauhti ei vaikuttanut missään vaiheessa riittävältä kymmenen parhaan joukkoon, mutta sinne Sainz tiensä raivasi lauantaina.

Sainz oli aika-ajon kymmenes, mutta nousee yhden sijan ylemmäksi Renaultin Nico Hülkenbergin lähtöruuturangaistuksen vuoksi.

– Voimme olla todella iloisia tuloksestamme. Tämä on ollut tähän asti todella hankala viikonloppu. Etenkin lauantain vapaiden harjoitusten jälkeen, missä meillä ei ollut vauhtia verrattuna kilpailijoihimme, Sainz hämmästeli.

– Aika-ajosta näytti tulevan hankala sessio meille, mutta pääsin hyvin rytmiin ja onnistuin ajamaan hyvän kierroksen, jolla pääsin kolmanteen osioon. Se oli jotain, mitä en todellakaan odottanut tätä aamulla!

Lähde: The Checkered Flag