McLarenin kolmas vuosi yhteistyösopimuksesta moottorivalmistaja Hondan kanssa on ollut surkea. Talli on tällä hetkellä valmistajien MM-sarjassa viimeisellä sijalla.

McLaren teki kovan satsauksen pestatessaan F1:n eliittikuljettajiin lukeutuvan Fernando Alonson. Yhtä sarjan kovimmista liksoista nauttiva espanjalainen on kerännyt kokonaiset kaksi MM-sarjapistettä tällä kaudella.

Fernando Alonson edustajiin lukeutuva F1-moguli Flavio Briatore on sitä mieltä, että McLaren kaipaa kunnon ravistelua.

– He tarvitsevat vallankumouksen ja kunnon herätyksen. He tarvitsevat tulevaisuuden, ei pelkästään Alonson takia, vaan myös työntekijöidensä takia, Briatore sanoi Autosportin mukaan.

Briatore uskoo, että Alonso on edelleen yksi sarjan parhaista kuljettajista ja tarjoilee mielenkiintoisen vertauskuvan.

– Alonso on vähän kuin Lionel Messi. Hän on edelleen paras. Mieti, jos Messillä ei olisi seuraa mihin mennä, Briatore laukoo.

– Hän on edelleen nuori ja motivoitunut. Hän näytti Indy 500 -kilpailussa olevansa äärimmäisen hyvä kuljettaja.