Mercedes on hallinnut V6-moottoreiden aikana F1-sarjaa suvereenisti. Tällä kaudella Ferrari on kuitenkin noussut haastamaan saksalaistallin ja mennyt ohi valmistajien MM-sarjassa. Toto Wolff myönsi aiemmin, että Ferrarin nousu todella sattuu.

Itävaltalainen kertoo hieman erikoisella vertauksella siitä, että Mercedeksellä täytyy lopettaa se ajatusmaailma, jonka mukaan he ovat muiden yläpuolella kaikilla osa-alueilla, koska ovat olleet ennekin.

– Eilisen kunnarit eivät voita sinulle tämän päiväisiä pelejä. Sanat ovat Babe Ruthin suusta ja hän oli oikeassa, Wolff kuvaili.

– Jokaisen kauden jälkeen pisteet nollataan ja tulee uusia sääntöjä, kuten tänä vuonna, joten menestyminen historiassa ei muutu suorituskyvyksi tässä hetkessä.

Kausi alkoi Wolffin mukaan hyvin, mutta ongelmia on ollut aivan toisella tavalla verrattuna muihin kausiin.

– Meillä oli vahva auto, kun kausi alkoi ja voitimme sillä kolme kilpailua kuudesta. Siinä on kuitenkin ollut enemmän lastentauteja kuin aiempina vuosina.