Lewis Hamilton kertoo tallin menneen eteenpäin kauden mittaan ja miehellä riittää uskoa, että Mercedes saavuttaa suoritusvarmuutta kauden mittaan. Kanadan GP meni tallilta mahtavasti, kun kuljettajat nappasivat kaksoivoiton.

Hamilton tykitti vielä Kanadan GP:n viimeiselle kierroksella kilpailun nopeimman kierroksen. Tätä pidettiin vain Hamiltonin temppuiluna ja pyrkimyksenä osoittaa vauhtinsa. Brittikuski ei sitä sanojensa mukaan tehnyt huvikseen, vaan keräsi tallille tärkeää dataa, jotta suoritusvarmuus säilyis myös tulevaisuudessa.

– En tehnyt sitä huvin vuoksi. En ollut vielä laittanut autoa rajoille siinä kilpailussa. Kun menen insinöörien kanssa hommiin, minun on annettava tietoja. Sitä saa paljon tietoa 70 kierroksesta radalla, Hamilton sanoi Autosportille.

– Auto on radalla monessa eri tilanteessa ja minä ajattelin, että yhdellä kierroksella se pitää saada kunnolla rajoilleen.

Hamilton kertoi, että nopeasta kierroksesta saa paljon hyödyllistä dataa tulevaisuuden kannalta.

– Jos en olisi tehnyt sitä kierrosta, olisin saanut siitä tunnista ja 45 minuutista vähemmän dataa, Hamilton päätti.