Fernando Alonson ympärillä huhumylly pyörii, mutta nyt kuljettaja itse on ilmoittanut ajan, jolloin hän alkaa keskustelemaan sopimusasioista.

McLaren on kärsinyt Hondan moottorin luotettavuusongelmista ja ne eivät ainakaan ole helpottaneet espanjalaisen kaksinkertaisen maailmanmestarin pitämistä tallissa.

Alonso kertoo olevansa onnellinen McLarenilla, mutta vain todella turhautunut.

– Olen onnellinen. Ainoa asia, mikä puuttuu on kilpailullisuus. Hondan moottorista emme saa täyttä potentiaalia irti ja se on joskus turhauttavaa. Yrität antaa kaikkesi viikonloppuna ja sitten jotain hajoaa, joten se on väsyttävää, Alonso sanoi Efelle.

Sopimusneuvotteluita Alonso odottaa syksyyn asti.

– Olen toiveikas asioiden parantumisesta, mutta syyskuussa tai lokakuussa olen avoin kaikille keskusteluille. Oli kyse sitten McLarenista tai jostain muusta tallista.

Lähde: Thejudge13.com