Sardinian MM-rallia johtanut Hayden Paddon ajoi ulos ja rikkoi autonsa pahasti. Auto syttyi EK:n lopussa jopa palamaan, mutta Paddon sinnitteli maaliin. Hän jäi kuitenkin kärkiajasta pitkälle toista minuuttia ja on ulkona voittotaistelusta.

– Tein tyhmän virheen, otin sisäkurvin liian aikaisin ja osuin sisäpenkkaan. Pilasin nyt meidän mahdollisuutemme kokonaan, Paddon sanoi WRC.comille.

Ott Tänak johtaa nyt kilpailua, Jari-Matti Latvala on kakkosena 16,5 sekuntia virolaisen takana.

– Toyota on tehnyt hienoa työtä ja automme toimii tosi hyvin nyt. Yritän painaa päästäkseni lähemmäs kärkeä, mutta samalla on hiukan varottava teistä nousevia kiviä, Latvala sanoi.

Esapekka Lappi jatkaa hienoa kilpailua, hän oli pätkän viides.

– On ollut pari ihan hyvää pätkää, mutta ehkä olisi pitänyt säästää renkaita hiukan enemmän. Katsotaan nyt, millaisessa kunnossa ne ovat päivän lopuilla pätkillä, Lappi sanoi.

Juho Hänninen oli suht tyytyväinen vauhtiinsa, hän jäi Lapista 3,3 sekuntia. Hänninen on Lappia edellä kokonaiskilpailussa enää 21,5 sekuntia.

– Hyvältä näyttää sijoituksen kannalta, renkaat ovat nyt isossa roolissa. Yritin hiukan säästää niitä, Hänninen pohti.

Paddon pysyi suomalasikaksikon edellä, mutta hänen autonsa on täysin romuna, joten suomalaiset ohittavat hänet varmasti, vaikka Paddon pystyisi jatkamaan kilpailua. Edessä on vielä kaksi erikoiskoetta ennen huoltoa.