Viime kaudeksi F1-sarjaan tullut Haas, ja sitä myötä uuden aluevaltauksen F1-pomona tehnyt Gene Haas myöntää, ettei osannut varautua F1-luokan teknisiin haasteisiin.

– En tiennyt teknisten haasteiden laajuutta F1:ssä, Haas kertoi Fox Sportsille.

Haasin aloitus tälle kaudelle ei ole ollut yhtä lennokas kuin viime kauteen, jolloin tulokkaan statusta kantanut talli tuntui saavan pisteitä välillä kuin itsestään. Talli on kerännyt tällä kaudella yhteensä yhdeksän pistettä.

– Olimme vähän onnekkaita viime kaudella ja nyt onnemme on normalisoitunut, Haas selitti takkuista kauden alkua.

Haasilla on kuitenkin tiedossa, mitä osa-alueita kehittämällä vauhtia löytyy lisää.

– Olemme heikkoja strategioissa renkaiden kanssa ja olemme heikkoja varikolla. Jäämme jumiin autojen taakse, mikä maksaa meille sijoituksia. Nämä kaikki pienet asiat lisäävät sekunnin kymmenyksen. Näissä me todella menettäme aikaa ja mietin tätä kehityksessämme. Me tulemme paremmaksi tässä.