Citroenin rallitähti Kris Meeke sanoo, että Argentiinan rallin kaamea ulosajo oli hänen uransa pahin. Meeken auto pyöri kovassa vauhdissa ympäri peräti 14 kertaa.

Sitten auto osui kiveen ja pysähtyi. Meeke ja kartanlukija Paul Nagle vietiin lääkärintarkastukseen, mutta he selvisivät kuin ihmeen kautta ehjin nahoin. Katso Meeken hurja ulosajo tästä linkistä.

– Se oli iso mälli, isoin minkä olen koskaan ajanut. Muistan siitä kaiken, Meeke sanoo Motorsport.comilla.

– Siinä loivassa mutkassa mentiin kuutosvaihteella kaasu pohjassa, se luki nuoteissakin, flat out. Ajoin jokusen sentin ulkona edellä ajaneiden linjasta. Silloin auto alkoi yhtäkkiä aliohjata, mutta hoin itselleni, että kaikki kunnossa, kaikki kunnossa.

– Mutta siellä oli pieni kivi hiekan alla piilossa, osuimme siihen ja sitten mentiin, Meeke kertoo kauhun hetkistä.

– Olen tehnyt urallani paljon ajovirheitä, joskus siksi, että olen ajanut hullun rohkeasti paikoissa, missä ei olisi pitänyt. Mutta tämä ei ollut sellainen, mielestäni en olisi ansainnut tätä.

– Moni varmaan ihmettelee, miksi vedimme noin, kun olimme mukana enää superralli-säännöllä. Mutta kuten sanoin, se ei ollut mikään hullu tai tyhmä veto.

– Mutta totta kai se oli minun virheeni. Onneksi olemme Paulin kanssa kunnossa. Lääkintätiimi tarkisti meidät ja kävimme vielä kuvauksissakin. Näissä asioissa ei voi olla liian tarkka. Meidät tarkistetaan vielä uudestaan ennen Portugalia, mutta se on vain muodollisuus, Meeke sanaili.