F1-väki ja fanit toivovat kiivaasti, että Kiinan GP:ssä ensi viikonloppuna nähtäisiin myös ohituksia. Melbournen avauskilpailussa niitä nähtiin viisi.

Vaikka Melbournen ohitusmäärä laski edellisvuodesta todella paljon, moni jaksaa uskoa, että se ei ole totuus koko kaudesta.

– Melbourne on aina ollut tosi vaikea rata ohittaa, melkein kuin Monte Carlo, sanoo Mercedeksen Niki Lauda Auto Motor und Sportille.

Red Bullin Max Verstappen uskoo parempaan.

– Kiinassa ohittamisen pitäisi olla paljon helpompaa. Siellä on pitkiä suoria.

Valtteri Bottas jaksaa hänkin uskoa samaan – ainakin osittain.

– Leveämmät auto tekevät enemmän ilmavirtauksia. Jos suorat ovat riittävän pitkiä, pitäisi olla mahdollista päästä riittävän lähelle edellä ajavaa ennen jarrutusta mutkaan, Bottas sanoo.

FIA:n kilpailujohtaja Charlie Whiting vakuuttaa, että yhden GP:n jälkeen ei aleta edes miettiä isoja sääntömuutoksia ohittamisen helpottumiseksi. Yhden asian hän kuitenkin väläyttää.

– Nyt on ajettu yksi kilpailu. Melbourne on perinteisesti hankala, ja oli täysin mahdotonta pidentää DRS-alueita siellä. Kiinassa ja Bahrainissa on pitkiä suoria, joten jos siellä tilanne näyttää samalta, voimme harkita DRS-alueiden pidentämistä, Whiting heittää.