Sauberin tallipäällikkö Monisha Kaltenborn lyttää huhut siitä, että Pascal Wehrlein olisi jäänyt pois Australian GP:stä vain siksi, ettei ole riittävän hyvässä kunnossa.

Wehrlein loukkasi selkänsä ja niskansa tammikuussa Race of Champions -kilpailuissa. Perjantaina Melbournessa hän kertoi tiimille, ettei selkä ole kunnossa kilpailua varten. Moni irvisteli, ettei Wehrlein uskaltanut lähteä ajamaan kisaa, koska pelkäsi, ettei hänen fyysinen kuntonsa kestä.

Kaltenbornin mielestä päätöstä pitäisi ylistää, eikä kritisoida.

– Hän tarvitsee aikaa. Minusta on järkyttävää, että ihmiset heittävät tällaista kritiikkiä tietämättä asioista yhtään mitään, Kaltenborn sanoo Motorsport.comilla.

– On niin helppo heitellä omituisia näkemyksiään puun takaa ja arvostella muita.

– Minun mielestäni kuljettajalta vaatii paljon rohkeutta tunnustaa, ettei pysty ajamaan koko kisamittaa tuollaisessa tilanteessa. Sellaista avoimuutta ja rehellisyyttä tulisi arvostaa, ei kritisoida, Kaltenborn sanoo.

Wehrleinin tilalla ajoi Ferrarin testikuljettaja Antonio Giovinazzi.