Williamsin 18-vuotias kanadalaisrookie Lance Stroll tietää, että hänellä on edessään monta vaikeaa kilpailua tällä kaudella.

Avaus Melbournessa ei mennyt putkeen, kaikkea muuta. Stroll ajoi harjoituksissa ratavalliin, aika-ajoissa hän jäi sijalle 19. Lisäksi vaihdelaatikon vaihtamisesta tuli rangaistus, joten hän lähti viimeisestä ruudusta kilpailuun. GP päättyi jarruvikaan kierroksella 40.

Stroll myöntää, että uusi auto on hänelle hankala ajaa.

– Kun auto on hyvin kontrollissa, pitoa on erinomaisesti. Mutta kun se pito häviää, tulee hankaluuksia. Viimevuotisilla autoilla pystyi kikkailemaan paljon enemmän ilman, että menetti hallinnan, Stroll sanoo UOL:lle.

Tallikaveri Felipe Massa oli Australiassa täysin eri planeetalta kuin Stroll.

– En odottanutkaan, että pystyisin haastamaan hänet heti, puhumattakaan palkintopallisijoista. Halusin nähdä, missä olen muihin verrattuna ja päästä paremmin sinuiksi auton kanssa.

– Jäljellä on vielä 19 kilpailua, niistä varmasti osaa menee hyvin, mutta osassa tulee vaikeaa minulle.

Stroll myöntää vähintään rivien välistä, ettei ole valmis F1-auton rattiin.

– Tämä on iso hyppäys F3:een verrattuna. F1-auto on fyysisesti tosi iso peto ja haastava kontrolloida. Ja tämä on kyllä myös henkisesti todella paljon intensiivisempää. Mutkanopeudet ovat todella kovia, jarrutusmatkat tosi lyhyitä ja kaikki asiat tapahtuvat niin valtavan nopeasti, Stroll myönsi.