Jari-Matti Latvala oli Meksikon MM-rallissa kuudes. Vaikka tavoitteena oli viitosissija, piti suomalainen Toyotan kilpailua monessakin mielessä positiivisena.

– Ennen kilpailua asetin tavoitteeksi viidennen sijan, ihan sitä en saavuttanut. Toisaalta kukaan tuskin kuvitteli, että avauspäivän ongelmien jälkeen sijoittuisin kuudenneksi, Latvala sanoi Toyotan tiedotteessa.

– Saimme vielä pisteitä Power Stageltakin ja olemme hyvin mukana mestaruustaistelussa. Viimeinen ajopäivä oli minulta kaikkein paras. Meillä oli todella hyvä tuntuma autoon koko sunnuntain.

Latvalan mielestä ilmassa on paljon positiivisia merkkejä.

– Näen tässä kaikki mahdolliset merkit kohti erittäin hyvää kehitystä. Olimme täällä oppimassa, ja näiden neljän päivän aikana opimme todella paljon, Latvala kertoi.

Toiselle Toyota-kuljettajalle Juho Hänniselle kilpailu oli raskas, hän kärsi koko viikonlopun flunssasta. Silti mies taisteli itsensä seitsemänneksi.

– Saimme paljon positiivista mukaan tästä seikkailuista, vaikka minulle tämä ei ollut nautittava kokemus, koska voin pahoin koko viikonlopun. Oli kuitenkin hienoa päästä ensi kertaa kilpailussa pisteille, Hänninen sanoi.

– Oli myös kiva olla niin lähellä Jari-Mattia tuloksissa, eroa oli ennen päätöspäivää 0,3 sekuntia. Positiivista oli sekin, että onnistuin nyt kiertämään kaikki puut, vanhanakin voi näköjään vielä oppia uusia asioita, Hänninen vitsaili viitaten Monte Carloon ja Ruotsiin, missä kummassakin hän ajoi puuta päin.