Vuoden 1996 maailmanmestari Damon Hill uskoo, että Mercedeksen on annettava Lewis Hamiltonille vapauksia pitääkseen tämän riveissään jatkossakin.

Hamilton elää varsin liikkuvaa elämää myös F1-kauden aikana. Hän näyttäytyy mielellään eri puolilla maailmaa tunnettujen ystäviensä kanssa. Osa F1-ihmisistä on kritisoinut hänen elämäntyyliään ja väittänyt, ettei Hamilton ole tarpeeksi sitoutunut moottoriurheiluun.

– Lewis elää tunteella, ja siksi voi tulla eteen tilanne, jossa hän alkaa ajatella, että haluaa olla mieluummin jossakin muualla kuin varikolla. Toki niin voi käydä jokaiselle kuljettajalle, mutta heillä ei ole samanlaista tilannetta kuin Hamiltonilla, joka on haluttu kaveri kaikkialla, Hill sanoo F1 Todayn mukaan.

– Lewis on onnekseen vahvassa asemassa. Mercedeksen on ymmärrettävä, että jos he haluavat hänet jatkossakin, heidän on hyväksyttävä se elämäntyyli, mikä mukana tulee. Heidän on annettava hänelle se tila, mitä Lewis vaatii. Lewis on herkkä näyttämään tunteensa, jos asiat eivät mene kuten hän haluaa.

– Näimme saman tilanteen, kun Lewis oli McLarenilla. Ron Dennis halusi kontrolloida häntä liikaa ja Lewis lähti pois. Tässä taiteillaan ohuella langalla, Hill muistuttaa.