McLarenin tulokaskuljettaja Stoffel Vandoorne ei halua tulevalla kaudella vertailla itseään talikaveri Fernando Alonsoon.

– Tulen oikein hyvin hänen kanssaan toimen. Olen saanut jo kaksi vuotta katsella, miten hän toimii tiimin kanssa. Hän todellakin puskee koko tiimiä eteenpäin, Vandoorne sanoo Motorsport.comille.

– Tiedän tarkalleen, millainen kuljettaja hän on. Kaikki tietävät, että hän on edelleen yksi parhaista. Olisi minulta iso virhe, jos keksittyisin vain hänen lyömiseensä. Pääasiana pitää olla McLaren-Hondan nostaminen takaisin huipulle. Yritän itse keskittyä vain siihen.

– Ja kun teen sen, olen varma, että samalla tulee hyviä tuloksia, Vandoorne sanoo.

Belgialaisnuorukainen ei ainakaan myönnä, että paineet olisivat kovat.

– Se on ihan normaalia F1:ssä. Täällä paine on aina läsnä, mutta en koe sitä millään tavalla niin, että se olisi erilaista kuin missään muussa sarjassakaan. Kaikissa sarjoissa, missä olen ajanut, minua on vaadittu ajamaan niin hyvin kuin mahdollista. Totta kai tässä maailmassa on paljon julkisuutta ja kaikki tulevat kyselemään suorituksistasi. Muta se kuuluu tähän ja siihen on sopeuduttava.

Vandoornen mielestä hänelle on ollut hyötyä siitä, että hän on nähnyt F1-maailman molemmista kulmista, testikuljettajana ja nyt kisakuljettajana.

– On ollut hienoa, kun olen saanut nähdä kaiken myös ulkopuolelta; sen kuinka GP-viikonloppuun ja itse kilpailuun valmistaudutaan. Siitä kokemuksesta on minulle aivan varmasti hyötyä tällä kaudella.

Vandoorne myöntää, että F1:n uuden aikakauden ensimmäiselle kaudelle on hankala asettaa tavoitteita.

– En ole asettanut sellaisia itselleni. On täysin mahdoton arvailla, mihin suorituskykymme riittää. Ja uskoisin, että kaikilla muilla on nyt ihan sama tilanne, eivät hekään tiedä. Keskityn itse vain siihen, etten tee virheitä, ja olen valmis ihan kaikkeen, mitä eteen tulee.