Williamsin tallipäällikkö Claire Williams ylistää entistä kuljettajaansa Valtteri Bottasta, joka siirtyi Mercedekselle.

– Tämä on valtava menetys meille, mutta iso voitto Mercedekselle. Hän ymmärtää täysin, mitä tarvitaan, voidakseen olla todella kokonaisvaltainen F1-kuljettaja, Williams sanoo F1 Todayn mukaan.

– Hän on ollut valtava apu kehitystyössämme viime vuosien aikana. Hän oli myös erittäin merkittävässä roolissa, kun ajoimme kolmanneksi valmistajien MM-sarjassa 2014 ja 2015.

– Paitsi että hän on tuonut paljon MM-pisteitä ja palkintopallipaikkoja, hän on myös loistava persoona. Hän on todellinen tiimipelaaja, joka haluaa työskennellä yhdessä kaikkien kanssa tiimin hyväksi, niin insinöörien kuin markkinointipuolenkin ihmisten, Williams sanoo.