Tuore Renault’n F1-tallin kilpakuljettaja Nico Hülkenberg on ensi kaudella uuden kilpatallin mies, mutta paremmalla onnella ja neuvottelutaktiikalla saksalainen saattaisi olla jopa Mercedes-tallin kuljettaja, Bild am Sonntag uskoo.

Hülkenberg vahvisti siirtonsa Force Indialta Renault’lle syksyllä kauden ollessa vielä käynnissä. Kärkitallien osalta paikat näyttivät olevan sementoidut, kunnes tuore maailmanmestari Nico Rosberg räjäytti uutispommin ilmoittamalla uransa päättämisestä välittömästi. Tämä asetti Mercedeksen tukalaan tilanteeseen, sillä mestaritallille ei löytynyt vapailta markkinoilta sopivia ehdokkaita.

Williamsin Valtteri Bottas on saamassa melkoisen lahjan, kun saksalaistalli on ostamassa lahjakkaan suomalaisen ulos nykyisestä sopimuksestaan brittitallin kanssa. Hulkenberg, joka vakuuttaa olevansa tyytyväinen elämäänsä Renault’lla, heittää Rosbergin suuntaan kuitenkin pienen kuitin.

– Teimme yhdessä PR-työtä viime kesänä. Nico olisi voinut tehdä minulle tuolloin pienen paljastuksen ja varoittaa lopettamisaikeistaan, Hülkenberg puntaroi.