Kansainvälinen autoliitto FIA on antanut odotetusti luvan Liberty Medialle saattaa loppuun kauppa, jonka avulla sarja siirtyy amerikkalaisyrityksen omistukseen.

FIA:n päätös oli vain muodollinen, mutta ylimääräisessä kokouksessa yksimielisesti myönnetty lupa ehkäisee tuntuvasti soraäänten kuulumisen myöhemmässä vaiheessa kaupan viimeistelyä.

Aiemmin Liberty Media päätti omassa kokouksessaan (uutinen) suorittaa kaupan viimeinen vaihe. Omistajavaihdoksen, jonka kauppahinnaksi on arveltu jopa kahdeksan miljardia euroa, on tarkoitus astua voimaan maaliskuun loppuun mennessä.