Juho Hänninen piiskasi Toyotaansa hienolla vauhdilla Monte Carlon rallin EK3:lla. Hänen edellään lähtenyt M-Sportin Elfyn Evans oli kuitenkin vaikeuksissa ja aikaa kului, kun Hänninen ohitti Evansin.

Aikaa tuhraantui noin kymmenen sekuntia ylimääräistä.

– Ihan okei, ei mitään erityistä. Lopussa menetin aikaa, kun jouduin varomaan ohittaessani Evansin, Hänninen sanoi WRC.comille.

Jari-Matti Latvala manasi liukkaita oloja.

– Olen varma, että menetimme melkein minuutin ihan lopussa. Asfalttipätkä oli ihan jäässä, eikä rengas purrut siihen lainkaan, Latvala harmitteli.

Sebastien Ogier ulkoili hieman ja jäi kärjestä 43 sekuntia lisää.

– Ajoin vain risteyksessä pitkäksi, tie oli tajuttoman jäinen. Vedin käsijarrua, mutta mitään ei tapahtunut, vaikka vauhti oli lähinnä matelua. On ihan katastrofi olla reitillä ensimmäisenä. Tämä ei ole ollut sellainen alku, mitä halusimme, Ogier manasi.