Las Vegasissa tehtiin viime yönä historiaa perinteisen ja elektronisen pelaamisen saralla, kun sähköformulasarja Formula E:n huippukuljettajat kohtasivat maailman parhaat virtuaalikuljettajat. Kun suomalaisille kaksi suurta rakkautta kohtasivat, ei liene kenellekään yllätys, että sinivalkoiset värit olivat näkyvästi edustettuina kilpailussa.

Ruutulipulle kurvasi ensimmäisenä Olli Pahkala, mutta tuomaristo lätkäisi hänelle aikasakon lisätehoa tuottavan fanboost-systeemin juututtua automaattisesti päälle suomalaisesta riippumattomasti. Sakon myötä Pahkala tipahti lopputuloksissa kolmanneksi, voiton korjatessa toinen virtuaalikuljettaja Bono Huis. Pahkalan puolustukseksi fanboostin laiton käyttö mahdollistui ilmeisesti pelin aiheuttamasta virheestä. Toiseksi kilpailussa ylsi paras ”oikea kuljettaja”, Ruotsin Felix Rosenqvist.

Karsintojen jälkeen Vegasin kilpailuun kelpuutettiin mukaan kymmenen maailman parasta virtuaalikuljettajaa, joista peräti neljä oli suomalaista. Pahkalan lisäksi kilpailuun ottivat osaa Aleksi Uusi-Jaakola, Greger Huttu sekä Aleksi Elomaa. Formula E -sarjan vakiotähdistä mukana olivat muun muassa mestari Sebastien Buemi, Jerome D’Ambrosio, Jean-Eric Vergne sekä Nick Heidfeld.

Näyttävässä tapahtumassa oli jaossa kaikkinensa miljoonan dollarin palkintopotti. Pahkalaa voiton vieminen saattaa hieman harmittaa, sillä voittajalle tarkoitetun 200 000 dollarin sijasta käteen ojennettiinkin kolmossijan oikeuttama 50 000 dollarin palkintoshekki. Uusi-Jaakola oli kilpailussa viides, Huttu kuudes ja Elomaa kahdestoista.

Korjattu 9.1.2017 klo 10:19: Fanboostin käytöstä johtunut rangaistus ei ollut Pahkalan vika, vaan peli antoi lisävoimaa käyttöön automaattisesti kuljettajasta riippumatta.