Toytotalle siirtyvä Jari-Matti Latvala kertoo YLE Urheilulle, että kadotti kuluneen kauden aikana motivaationsa ensi kertaa urallaan.

– Eka kerran tänä vuonna motivaationi tipahti. Se ei ole koskaan aiemmin niin alhaalla käynytkään. Syksyllä, kun tieto Volkswagenin vetäytymisestä tuli, siitä seurasi kova epävarmuus, jopa pieni masennus. Toyota-diilin varmistumisen jälkeen uutta virtaa tuli kerrasta. Nyt odotan jokaista testiäkin. Se kertoo siitä, että kaikki on taas kunnossa, Latvala sanoo Yle Urheilulle.

Toyotalla on ajettu testejä vasta kahdeksan kuukautta, joten Latvala ei odota kuuta taivaalta.

– Tiedän ensi kaudesta sen, että siinä on omat riskinsä. Miten sen nyt sanoisin? Jokaisessa kisassa ei voi ajaa voitosta. Lähdetään siitä, että tiimi pärjää hyvin ja teen autosta hyvän. Haaveeni on kuljettajien mestaruus, mutta mennään nyt askel kerrallaan. Ei voi odottaa heti liikoja, Latvala myöntää.