F1i.comin kuuleman mukaan Ron Dennis saattaa olla kiinnostunut McLaren potkujensa jälkeen Manorin F1-tiimistä.

Manor on talousvaikeuksissa ja kaipaa sijoittajia. Dennis savustettiin ulos McLarenilta 35 vuoden jälkeen.

Manorin nykyinen kilpailujohtaja Dave Ryan on Dennisin vanhoja tuttuja McLarenilta. Huhujen mukaan he ovat jo keskustelleet siitä, että Dennis ottaisi vallan Manorilla.

Manorin omistaja Stephen Fitzpatrick on keskustellut myynnistä amerikkalaisen sijoittajan Tavo Hellmundin kanssa, mutta tietojen mukaan neuvottelut jäätyivät, kun Manor jäi viimeiseksi MM-sarjassa, eikä päässyt palkintorahoille.

Dennisillä on hyvät suhteet eräisiin kiinalaisiin sijoittajiin, joita hän yritti tuoda myös McLarenille siinä onnistumatta. Yhtälö ainakin olisi valmis.