Felipe Nasrilla ei ole vieläkään tallipaikkaa ensi kaudeksi. Hän sanoo, että Nico Rosbergin lopettaminen auttaa häntä kuitenkin pyrkimyksissään ajaa kilpaa F1:ssä myös 2017.

Nasr näytti jo varmasti menettävän paikkansa Sauberilla, mutta Rosbergin yllätyslopettaminen sekoitti kuljettajapakkaa.

Mercedes joutuu nyt kaivamaan yhden kuljettajan jostakin, mikä avaa väkisin jostain yhden vapaan paikan.

– Jonkun se Nicon paikka on täytettävä. Ja se aiheuttaa muutoksen jossakin muualla.

Nasr myöntää, että hänellä on tasan kaksi vaihtoehtoa.

– Olemme neuvotelleet Sauberin ja Manorin kanssa. Sauber on ykkösvaihtoehtoni, koska tunnen tiimin ja sen työtavat, Nasr sanoo Globolle.

Sauber on varmistanut vain Marcus Ericssonin ensi kauden kuljettajakseen ja Nasr tietää, mitä he etsivät.

– He etsivät edelleen sellaista kuljettajaa, joka toisi tiimiin rahaa. Minä toin sitä aika paljon, mutta sillä ei näy enää olevan merkitystä.

– Sitä paitsi minä ajoin ne kaksi pistettä Sauberille, joilla nousimme ohi Manorin ja saimme rutkasti enemmän palkintorahaa. Eikö se ole sama kuin sponsori? En olisi voinut järjestää sen parempaa rahoitusta tiimille.