Renault on varoittanut moottoriasiakkaitaan Red Bullia ja Toro Rossoa odottamasta mitään dramaattisia parannuksia kauden 2017 alussa.

Kokonaan uuteen moottoriin on luvassa paljon uusia komponentteja, mutta Renaultilla uskotaan, että niistä saadaan paras hyöty irti vasta kauden edetessä.

Renaultilla nähdään paremmaksi keskittyä ensin luotettavuuteen suorituskyvyn sijaan.

– Mielestäni on järkevämpää olla odotuksissa hiukan konservatiivinen kauden alun suhteen. Mutta se on ehdottomasti moottori, jossa on valtavasti potentiaalia ja kehittämisen varaa, sanoo Renaultin johtaja Cyril Abiteboul Motorsport.comille.

– Meillä on todella paljon ideoita takataskussa. Ja suuri osa niistä on sellaisia, mitä ei ole ennen nähty. Olemme todella innoissamme siitä, mitä ensi kauden sääntökirja mahdollistaa.

Reanultin uusi moottori on täysin eri konsepti kuin ennen. Abiteboul ei osaa sanoa, onko se riski.

– En tosiaan tiedä. Olemme valinneet aggressiivisen lähestymistavan, koska aikaa ei ole rajattomasti. Jos haluamme olla siellä missä uskomme olevamme 2018 ja 2020, emme voi hidastella. Silloin haluamme olla kärjessä. Ja juuri siksi mahdollinen riski on otettava ja hyväksyttävä, Abiteboul sanoo.