Mercedeksen Niki Lauda piti Brasilian GP:n turva-autoja ja keskeyttämisiä turhana hyssyttelynä.

– Tuollaisten ei pitäisi kuulua F1:een ollenkaan. Mielestäni tämä oli täydellinen keli ihan normaalille sadekisalle, Lauda sanoi Bildille.

– Kilpailu oli jälleen hyvä esimerkki F1:n ylisääntelystä. Nyt tehtiin paljon virheratkaisuja ja meidän on puhuttava Charlie Whitingin kanssa, että asiat sujuvat paremmin tulevaisuudessa. Kuljettajien on saatava ajaa kilpaa, myös huonoissa olosuhteissa.

Monet kuljettajat olivat kuitenkin pahoissa vaikeuksissa ja käytännössä kaikki kertoivat kilpailun jälkeen, kuinka hankalaa ajaminen oli.

– OK, olihan siellä kaikilla kärkimiehillä Lewis Hamiltonia lukuun ottamatta vähän tapahtumia. Mutta sellainen kuuluu ihan normaalisti sadekelin kilpailuihin. Muut kuljettavat voisivat ottaa oppia Max Verstappenin ajamisesta ja niistä ajolinjoista, missä tuo poika ajoi, Lauda sanoi.