Carlos Sainz saa olla F1-varikoilla kovin rauhassa medialta, joka parveilee hänen kanssaan vielä alkukaudesta Totro Rossolla tasapäin ajaneen Max Verstappenin kimpussa. Se ei kuitenkaan haittaa espanjalaista.

Sainz teki viime vuonna debyyttinsä Toro Rossolla ja on varikolla arvostettu ja pidetty henkilö. Max Verstappen sai kuitenkin kesken kauden kaksikosta ylennyksen Red Bullille – ja nyt häntä verrataan jo Ayrton Sennaan.

Samaan aikaan Sainz ajelee joukon jatkona kalustoon nähden hyvin ilman, että häneen juuri kiinnitetään huomiota.

– Minulle on tärkeää, että tiimi ympärilläni on onnellinen ja tyytyväinen työhöni. Jos media ei kirjoita meistä, sillä on minulle kovin vähän merkitystä. Merkitystä on sillä, kun meritoituneet ja kokeneet F1-ihmiset tulevat sanomaan minulle, että olen ajanut jopa paremmin, mitä he kuvittelivat, Sainz sanoo espanjalaiselle Marcalle.

Sainzilta kysyttiin myös huhuista, joiden mukaan Toro Rosson tekninen johtaja James Key olisi siirtymässä Ferrarille.

– F1:n ympärillä on aina valtavasti huhuja. Jotkut keksivät niitä omasta päästään luodakseen jännitettä. Jamesilla on sopimus Red Bullin ja Toro Rosson kanssa, joten pitää tapahtua jotakin todella merkillistä, jos hän lähtee. En usko siihen lainkaan.

– Kaiken lisäksi hän on jo suunnitellut kauden 2017 automme lähes valmiiksi, joten emme ole huolissamme asian suhteen.