Lewis Hamilton myöntää, että hänellä on Abu Dhabissa edessään lähes mahdoton tehtävä.

Nico Rosberg johtaa MM-sarjaa 12 pisteellä ennen kauden päätöskilpailua, joka ajetaan ensi sunnuntaina. Hamilton on voittanut kolme edellistä kilpailua, mutta ero ei ole kaventunut riittävästi, kun Rosberg on ollut joka kerta toinen. Abu Dhabissa hänelle riittää kolmossijakin mestaruuden varmistumiseen.

– Tämä kausi on ollut minulle kaikkea muuta kuin täydellinen, joten tehtävä on kyllä melkein mahdoton, siitä riippumatta, kuinka hyvin itse ajan, Hamilton myöntää Motorsport.comilla.

– Mutta en toki voi, enkä aio luovuttaa. Koskaan ei tiedä, mitä voi tapahtua, vaikka se nyt epätodennäköiseltä vaikuttaakin. Voin edelleen olla pää pystyssä ylpeänä itsestäni, sillä olen antanut kaikkeni ja tehnyt parhaani.

– Lähden kilpailuun ihan samalla tavalla kuin ennenkin eli voittamaan. Haluan ilman muuta päättää kauden mahdollisimman hyvään suoritukseen.