Kaudella 2007 F1-sarjan maailmanmestaruutta juhlinut Ferrarin Kimi Räikkönen ei ymmärrä puheita, joiden mukaan tänä vuonna tittelin pokannut Nico Rosberg ei olisi ansainnut ykkössijaansa.

Monet Rosbergin kritisoijat ovat muistuttaneet Mercedes-kuskin tallikaverin Lewis Hamiltonin olleen kauden aikana nopeampi kuljettaja, jonka kolmannen peräkkäisen tittelin ryösti vain kaluston epäluotettavuus. Brittikuski nappasi kauden aikana enemmän paalupaikkoja ja voittoja, mutta Rosbergin tasaisuus varmisti hänelle uran ensimmäisen tittelin.

Kysyttäessä Räikkösen mielipidettä tapaukseen, vastasi suomalainen jymäkästi vanhaan totuuteen nojaten.

– Hän saavutti kauden aikana enemmän pisteitä, joten en voi ymmärtää, miksei hän olisi ansainnut mestaruutta, Jäämies totesi Autosportille.

– Molemmilla heillä oli käytössään tasaväkinen kalusto. Rosberg voitti sen taistelun, joten kyseessä oli reilu peli.