F1-kausi huipentuu Abu Dhabiin. Lewis Hamilton lähtee kilpailuun hyvin samanlaisesta tilanteesta kuin Kimi Räikkönen vuonna 2007.Eli takaa-ajajana.

Silloin Kimi oli ennen päätöskilpailua kolme pistettä perässä Fernando Alonsoa ja seitsemän Lewis Hamiltonia. Silti hän nousi mestariksi voitolla, kun Alonso oli kolmas ja Hamilton vasta seitsemäs.

– En voi tietenkään tietää, mitä sunnuntaina tapahtuu, sen me näemme silloin. Kun olin itse aikanani samanlaisessa tilanteessa, minulla ei ollut mitään hävittävää, joten totta kai teimme kaikkemme, Räikkönen sanoi tänään FIA:n lehdistötilaisuudessa.

– Meillä oli oikein hyvä viikonloppu Brasiliassa 2007. Jo ennen sitä kauden toinen puolikas oli ollut vahva, joten se helpotti tilannetta. En usko, että kenenkään kannattaa tehdä mitään eri tavalla kuin normaalisti tuossa tilanteessa. Joka kertahan sitä menee kilpailuun ja tekee parhaansa.

– Meidän ainoa mahdollisuutemme oli silloin voittaa. Sen jälkeen emme voineet kuin katsoa, mitä takana tapahtuu. Toki vähän tuuriakin kävi ja kaikki palikat loksahtivat kohdilleen.

Räikkönen ai halua ennustaa, kuinka Nico Rosbergin ja Hamiltonin mestaruustaistelussa käy.

– Ei hajuakaan, mitä sunnuntaina tapahtuu, mutta voitti mestaruuden kumpi tahansa, hän on sen varmasti ansainnut.