Nico Rosberg on ajanut urallaan 11 kauden aikana 205 GP-kisaa, joista hän on voittanut 23. Maailmanmestaruutta ei vielä ole, mutta nyt se on lähempänä kuin koskaan.

Rosberg lähtee Abu Dhabin päätöskilpailuun 12 pisteen kaulalla tallikaveriinsa Lewis Hamiltoniin, joten kolmossijalla mestaruus on varma, vaikka Hamilton voittaisi.

– Mitä lähemmäs viikonloppu tulee, sitä enemmän alkaa tuntua jännitystä. Siitä tulee iso taistelu ja toivon, että fanit saavat kauden päätteeksi upean show’n. Minulla on ollut hieno viikko, olen rentoutunut perheeni ja ystävieni parissa.

– Vitsailin Brasilian jälkeen, että otan edelleen kisan kerrallaan. Mutta mitä enemmän olen asiaa ajatellut, juuri näin aion tehdä. Lähden ajamaan ihan kuin mitä tahansa kilpailua, Rosberg sanoo Crash.netille.

– GP-viikonlopun onnistuminen on aina iso haaste. Tässä lajissa mikään ei tule helposti. Saadakseni riittävän hyvän tuloksen, minun on ajettava niin hyvin kuin ikinä pystyn. Voitin viime vuonna Abu Dhabissa ja olen ollut täällä yleensä aina vahvoilla, joten olen luottavainen, Rosberg sanoo.

Vaikka näin onkin, Rosbergin mielessä kummittelee varmasti vuoden 2014 päätöskilpailu: silloin hänen Mercedeksensä ERS-järjestelmä hajosi Abu Dhabissa ja hän nilkutti ruutulipulle sijalla 14…