Max Verstappenin isän Jos Verstappenin mukaan muut kuljettajat voivat unohtaa toiveensa siitä, että poika muuttaisi ajotyyliään.

Verstappen on saanut muilta kuljettajilta kauden aikana rekkalastillisen kritiikkiä etenkin ajolinjojen vaihtamisesta jarrutuksissa ja peittely-yrityksistä.

– Emme ole täällä kenenkään muun kuin itsemme takia. Me olemme täällä Red Bullia varten ja haluamme heille parhaan mahdollisen tuloksen. Ei ole mitään väliä, mitä muut ihmiset ajattelevat tai ovatko he tuohtuneita. Heidän on muistettava, että Max on täällä ajamassa kilpaa, Jos Verstappen pauhaa Motorsport.comilla.

– Ihan samalla tavalla Sebastian Vettel teki Brasiliassa, se oli oikein hyvä liike mielestäni. Max yritti ohittaa nelosmutkassa, ei onnistunut. Seb puski hänet hiukan leveäksi ja sitten Max teki saman. Juuri sellaista ihmiset haluavat nähdä. Joskus se toimii Maxilla, joskus Sebillä. Tämä on juuri sitä, mitä me kaikki haluamme kilpaa ajamisen olevan.

Mercedeksen Toto Wolff jopa soitti isä-Verstappenille varmistaakseen, ettei poika häiritse Mercedesten mestaruustaistelua.

– Emme ole häiritsemässä ketään. Ajamme aina vain omaa kilpailuamme ja kuten näitte Brasiliassa, emme ole täällä kilkkaamassa ketään pois pelistä. Me kilpailemme Red Bullille ja he ovat tehneet upeaa työtä Maxin kanssa. Hän rakastaa tätä tiimiä ja nauttii kilpailemisesta, Jos Verstappen sanoo.