Perinteisellä F1-tallilla Sauberilla oli Brasilian GP:n jälkeen aihetta suureen riemuun. Taistelu valmistajien sarjan kymmenennestä sijasta sai sveitsiläistallin kannalta myönteisen käänteen, kun tallin kuljettaja Felipe Nasr toi kotiradaltaan tallille kaksi MM-pistettä.

Sijoitus tiesi samalla sitä, että talli nousi Manorin edelle valmistajien MM-sarjassa. Pascal Wehrlein ajoi tallin ensimmäisen pisteen aiemmin kesällä Itävallan GP:ssä, ja tämä asetti Sauberin tukalaan tilanteeseen. Jääminen MM-sarjan viimeiseksi olisi tarkoittanut ison palkintorahasiivun menemistä sivu suun. Tämä olisi ollut jo aiemmin talousvaikeuksista kärsineelle tallille todella kova kolaus, sillä talli koki saman kohtalon jo kaudella 2014.

Nasrin kaksi MM-pistettä nostivat Sauberin kuitenkin nyt kriittisesti kymmenennelle sijalle, joka tarkoittaa F1-toimittaja James Allenin tietojen mukaan jopa massiivisen 35 miljoonan euron lisärahatukkoa. Kaudesta on jäljellä enää vain Abu Dhabin osakilpailu, joten Manorin täytyy toivoa pientä ihmettä onnistuakseen nousemaan takaisin kymmenenneksi.