McLarenin kilpailujohtaja Eric Boullier selittää, mistä Jenson Buttonin sopimuksessa on kyse. Button pitää ensi kaudella välivuoden, mutta hänen sopimuksensa jatkuu vielä 2018.

Button itse sanoi jokin aika sitten, ettei tiedä, palaako enää koskaan takaisin. Lue aikaisempi uutisemme Buttonin kommenteista tästä linkistä.

Button toimii ensi kauden McLarenin lähettiläänä ja neuvonantajana. Mitä se käytönnössä tarkoittaa?

– On monia tapoja, joilla hän voi olla meille hyödyksi kokemuksensa ansiosta. Hän voi antaa meille palautetta ja opastaa muutenkin, Boullier sanoo F1 Todayn mukaan.
– On tietysti tärkeää, kun kuljettajamme ovat autossa, mutta he voivat olla tärkeitä myös sen ulkopuolella. Varsinkin kun kyse on näin kokeneesta kuljettajasta. Jenson tulee olemaan paikalla muutamassa kilpailussa ensi kaudellakin.

On vielä epäselvää, palaako Button 2018. Ensi kaudella McLarenilla ajavat Fernando Alonso ja Stoffel Vandoorne.

– Sitä emme tiedä, haluaako hän palata. Mutta ulkopuolinen näkemys kilpailemisesta ja autostamme ensi vuonna on erittäin tervetullut, Boullier sanoo.