Brasilian GP:ssä yhdeksänneksi ajanut Felipe Nasr nostatti suuren riemun Sauber-tallissa. Brassikuskin kaksi MM-pistettä nostivat sveitsiläistallin MM-taulukossa Manorin ohitse sarjan kymmenenneksi.

Sijoitus on rahavaikeuksissa painivalle Sauberille elintärkeä, sillä se takaisi useiden miljoonien eurojen lisärahoituksen ensi tulevalle kaudelle. F1-sarja palkitsee talleja muun muassa menestyksen mukaan, ja jääminen viimeiseksi olisi jättänyt Sauberin rahakirstun huomattavasti tyhjemmäksi.

Nasrin tulos tarkoitti samalla myös sitä, että jokainen tälle kaudelle osallistunut talli on saavuttanut MM-pisteitä tänä vuonna. Viimeksi niin kävi vuonna 2009.