Sebastian Vettel kiistää italialaismedian kärkevät väitteet siitä, että hän olisi jonkinlaisessa kriisissä.

Vettel sai italomedialta valtavan ryöpytyksen Malesian GP:n avausmutkan tapahtumista. Monien mielestä Vettel on menettänyt kultaisen kosketuksensa ja jopa tallipäällikkö Maurizio Arrivabenen mukaan Vettelin on näytettävä olevansa jatkosopimuksen arvoinen, kun hänen sopimuksensa umpeutuu 2017 jälkeen.

– Olen nähnyt sellaisen otsikonkin, ettei Vettel näin huono ole. Mediassa nämä jutut kulkevat aina vuoristorataa, Vettel sanoi Bild am Sonntagille.

– Tämä vain osoittaa, kuinka tärkeä asia Ferrari on italialaisille. Huonoina hetkinä kritiikki on kovaa, mikä kertoo, että meitä arvostetaan.

– Kaikki kunnia Mercedekselle, mutten usko, että jokainen saksalainen on Mercedeksen fani. Mutta italialaisille Ferrari on elämäntapa.

Vetteliltä kysyttiin, kuinka hän suhtautuu joskus rajuunkin kritiikkiin.

– Heikkoina hetkinä se toki satuttaa, mutta hyvinä hetkinä se antaa vain lisäboostia. Emme ole päässeet sellaiseen vauhtiin kuin haluaisimme, mutta nämä asiat eivät muutu muuttamassa viikossa, Vettel muistuttaa.

Vettel myöntää, että negatiivinen kirjoittelu vaikuttaa Ferrarin henkilökuntaan.

– Monet tiimissä lukevat lehtiä, mutta tärkeintä on se, kuinka käsittelemme nämä asiat tiimin sisällä. Jos kritiikki on oikeutettua, sen kanssa on osattava elää. Mutta monia pieniä juttuja media liioittelee valtavasti.