Moni taho olisi kovin kiinnostunut teknisen gurun Ross Brawnin palveluksista F1:ssä, mutta mies ei halua palata. Ei ainakaan tarjottuihin hommiin.

Brawn on ollut mukana viimeksi 2013 Mercedeksellä. Nyt hän kertoo, että hänelle tarjottiin myös töitä F1n sääntösuunnittelijana.

Racer-sivuston mukaan Brawn kuitenkin kieltäytyi, koska koki, että työhön liittyisi liikaa politikointia.

– Minua pyydettiin jälleen kerran mukaan Formula Ykkösiin, tehtävänä olisi ollut jonkinlainen sääntönikkarin rooli. Jos olisin lähtenyt mukaan, olisin kaulaani myöten täynnä politikointia, koska juuri sitä F1 on, Brawn sanoo.

– Jos joku tulisi ja sanoisi, haluaisitko lähteä mukaan insinöörihommiin, ainakin miettisin asiaa. Mutta jos joutuisin kaikenlaisen politikoinnin keskelle, se olisi juuri sitä, mitä eniten inhosin F1:ssä.