Daniel Ricciardo ei päässyt lainkaan vauhtiin Japanin GP:ssä. Tallikaveri Max Verstappenin kyyti oli aivan eri luokkaa.

Red Bull on tutkinut, mistä oli kyse. Keskimäärin ero oli yli 0,1 sekuntia kierroksella.

– Danielin suoravauhdit eivät olleet kovin hyviä. Moottoripuolen tiimimme tutki asiaa parhaillaan. Austinissa kahden viikon päästä meillä on uudet moottorit, nämä alkavat olla elinkaarensa päässä, selitti tallipäällikkö Christian Horner.

– Lisäksi Danielin auto kosketti liiaksi rataa, lattia oli ehkä liian alhaalla. Tätäkin tutkimme tarkkaan. Mutta uskon, että asia korjaantuu, kun molempiin autoihin saadaan kahden viikon päästä uudet moottorit, ne ovat tämän kauden viimeiset.

Red Bull ja Ferrari käyvät yhä kamppailua valmistajien MM-sarjan kakkossijasta, mutta Red Bull on karannut jo 50 pisteen etumatkalle.

– Sijoitusten perusteella jaetaan rahaa. Kyse on kunniasta, mutta myös taloudellisesta hyödystä. Kakkoseksi sijoittumisella olisi suuri merkitys budjetillemme, Horner sanoo.

– Tilanne elää edelleen ja käänteitä saattaa tulla. Kaksi seuraavaa rataa pitäisi sopia meille aika hyvin, Brasilia sopii Ferrarille, kun taas kauden päättävä Abu Dhabi on aika neutraali, Horner arvioi.