Mercedeksen Lewis Hamilton on voittanut Meksikon osakilpailun. Hamilton johdatti Mercedeksen kaksoisvoittoon, sillä MM-kärkimies Nico Rosberg oli toinen.

Kilpailusta muodostui kärkitaiston osalta tappavan tylsä, mutta sitten viimeisillä kierroksilla alkoi tapahtua. Ensiksi Ferrarin taktiikan vuoksi Nico Hülkenbergin taakse pudonnut Kimi Räikkönen ohitti saksalaisen sillä seuraksella, että saksalainen spinnasi omiin nimiinsä. Vain hetki tästä kolmatta sijaa takaa ajanut tallikaveri Sebastian Vettel hyökkäsi Max Verstappenin kimppuun radalla. Verstappen ajoi avausmutkan leveäksi, minkä seurauksena Vettel vaati saada häneltä sijoituksen itselleen. Pian tästä Daniel Ricciardo oli jo Vettelin rinnalla, mutta saksalainen piti nelossijansa.

Vettel kiehui lopussa täysin haistatellen FIA-pomo Charlie Whitingille.

Williamsin Valtteri Bottas ajoi hienon puolustuskisan ollen kahdeksas.