Williamsin tekninen johtaja Pat Symonds ei ymmärtänyt tuomariston ratkaisua päästää Fernando Alonso pälkähästä USA:n GP:ssä.

Neljä kierrosta ennen loppua Alonso ohitti Felipe Massan monien mielestä kyseenalaisin keinoin. Hän tunki väkisin vierelle ja näytti työntävän Massan ulos radalta. Tuomaristo ei rankaissut Alonsoa.

– FIA:n mielestä se oli normaali kilpailutilanne, mutta en ole lainkaan samaa mieltä. Okei, Felipe ei menettänyt sijoituksia, mutta se ei saa vaikuttaa päätöksiin, kyse on sääntöjen noudattamisesta, Symonds sanoi Motorsport.comille.

– Alonso jarrutti todella myöhään. Jopa osuessaan Felipeen hän ajautui silti itsekin ulos radalta. Hän käytti Felipeä jarrunaan, mutta meni silti itsekin ulos!

– Ja sitten hän teki saman Carlos Sainzille. Hän ei toki osunut Sainziin, mutta hän oli niin kaukana radalta, että ajattelin hänen lähtevän jo Meksikoon, Symonds irvaili

– Kun huomasimme ennen tuota tapausta, että Sainzin renkaat alkoivat olla lopussa, pistimme lisää tehoja peliin ja päätimme odottaa tilaisuutta ohittaa, joka tulisi. Olimme varmoja, että nappaisimme hänet lopussa, mutta kun se loppu ja tilaisuus tuli, emme olleetkaan enää siellä hänen perässään, Symonds harmitteli.