Mercedes varmisti jo Japanissa F1-merkkimestaruuden. Sen johto Red Bulliin on jo huimat 208 pistettä.

Mercedeksen totaalinen dominointi alkoi kaudella 2014. Kaudella 2013 Red Bull oli vienyt mestaruuden peräti 236 pistettä Mercedeksen edellä. Mutta kun 2014 siirryttiin 1,6-litraisiin hybridimoottoreihin, tahti muuttui.

2014 Mercedeksen piste-ero kakkoseksi sijoittuneeseen Red Bulliin oli 296 pistettä. 2015 kakkoseksi tuli Ferrari, nyt ero oli 275 pistettä. Jokaisella kolmella kaudella Mercedeksen kuljettajat ovat olleet ylivoimaisesti kaksi parasta MM-sarjassa.

Vuonna 2013 Mercedeksen tekniseksi johtajaksi tullut Paddy Lowe äimistelee hurjaa lentoa.

– Kun voitimme ylivoimaisesti valmistajien mestaruuden 2014, kuvittelimme, että se oli lähes ainutlaatuista. On ollut täysin poikkeuksellista, että olemme pystyneet pitämään sen suoritustason nyt jo kolmen vuoden ajan. Olemme dominoineet tätä laji, Lowe kertoo Checkered Flag -sivuston mukaan.

– Tämä on upea palkinto kaikille Brackleyn ja Brixtonin tehtailla hurjasti töitä tehneille ihmisille. Töitä on tehty paitsi todella paljon myös erittäin järkevästi.