Nico Rosberg paljastaa, että Sebastian Vettel soitti hänelle kilpailun jälkeen ja pyysi anteeksi ensimmäisen mutkan kolarointiaan, joka pudotti Mercedes-kuljettajan joukon hännille.

Vettel syöksyi ensimmäiseen mutkaan sisäpuolelta ohittaakseen Max Verstappenin, mutta ei pystynyt hidastamaan tarpeeksi vauhtiaan ennen jarrutusta ja törmäsi sisään kääntäneeseen Rosbergiin. Osuessaan Vettel pyöräytti Rosbergin auton ympäri. Rosberg onnistui vielä jatkamaan matkaansa, mutta Vettelin kisa oli siinä.

Puhuessaan kilpailun jälkeen Vettel otti kolarista syyt niskoilleen, ja tuomaristo langetti hänelle kolmen lähtöruudun rangaistuksen Japanin GP:seen. Vettel ei haastattelussa kuitenkaan pyytänyt vielä anteeksi Rosbergilta. Myöhemmin Vettel kuitenkin soitti maanmiehelleen.

– Oikeastaan Sebastian soitti minulle ja pyysi anteeksi. Se oli mukavaa, kertoi Rosberg.

– Se ei palauta minulle niitä pisteitä mitä olisin saanut, mutta se on silti mukava kuulla.

Rosberg koki myös sympatiaa Lewis Hamiltonia kohtaan, joka joutui keskeyttämään kärkipaikalta moottoririkkoon.

– Pisteiden valossa päivä oli minulle hyvä, mutta ei kuitenkaan oikeista syistä, koska haluan ansaita ne meriiteilläni.

– Ymmärrän Lewiksen tilannetta, koska olen ollut itse samassa tilanteessa. Se on kamalaa kun ansaitset voittaa, mutta laitteet pettävät sinut. Olen varma, että hän on todella pettynyt ja se on hyvin ymmärrettävää, Rosberg sanoi.